On pohdittu ja pähkäilty. Mietitty ja tuumailtu. Ja tultu siihen päätökseen, että on aika vaihtaa blogimaisemaa.
En sitten millään ole tullut juttuun Vuodatuksen toimintojen kanssa. Kun on peukalo keskellä kämmentä näissä tietsika asioissa, on ollut tuskastuttavan harmillista, kun kaiken aikaa on tuesta neuvoja saanut pyydellä. Eikä siinä mitään, apuja olen saanut. Joskus vaan niin heprean kielisiä tällaiselle ummikolle, etten tolkkua ole saanut.
Olen toisaalla jo jonkin aikaa tutustunut Bloggerin blogipohjaan ja sen helppoihin toimintoihin. Uskon sen olevan mun juttu jatkossa.
Kiitän tätä niiiiin rakasta blogia kaikkien tänne tallentamieni neuleiden ja niihin liittyneiden tarinoiden tallentamisesta. Ne jäävät kaikki tänne.
Neulominen jatkuu ja tarinat neuleiden takana.
Rakkaat lukijat, kanssa neulojat, satunnaiset piipahtajat
Mä meen pöydän alle jatkaan... Ku hävettää. Ihan kauhiast.
No kun tuli Siitä niin kerrottua ja Sen edistymisestä raportoitua koko pitkä kevät. Ja, ja... tota... Se meni puihin. Oikein kunnolla. Menin mokaamaan koko ison takin. En tiedä missä moka tuli, mutta kun pääsin tai luulin päässeeni kohtaan jossa hupun piti alkaa, tajusin menneeni metsään ja mojovasti...
Sitä pettymystä pitikin sitten sulatella puolen kesää. En halunnut ajatella mitään neulomiseen liittyvää. Kun musta ei ilmiselvästi ole koko hommaan. Nyt Se on tuolla vaatehuoneen takimmaisessa nurkassa. Kurkkua kuristaa joka kerran kun sen näen. Pitäis mennä laittaan Sen päälle jotain. Ettei näkis. Koko roskaa.
Tuleeks Siitä koskaan mitään. En mä tiedä. Iso työ ja ihan turhaan... On kai jossain vaiheessa katottava, jos siitä jotain sais. Valmiiks asti. Jos mä nyt osaan...
No on nyt sit julkisesti todistettu, ettei tässä blogissa mitään isoa ja hienoa saada aikaiseksi. Syvä huokaus. Mutta epäonnistumisen tunnustaminen helpotti. Niin pohjalla on oltu, että suunta ei voi olla kuin ylöspäin.
Siis keskityn jatkossa pienempiin juttuihin. Kuten esmes... Huiveihin :)
Lämmin kesä takana. Oliks teillä hieno kesä? Mulla oli. Kesäloma osui just siihen lämpö aaltoon. Tai ei se mikään aalto ollut vaan hehkuva olotila, joka vaan jatkui ja jatkui. Kesä-Onnelassa tuli paljon aikaa vietettyä. Nautittua. Ja ötököitä tiirailtua. Siellä mä sit jostain muistikätköstä kaivoin mieleeni langan, jonka nimi on Ötökän elämää,Handusta joskus ostettu. Ja kun loma loppui pari viikkoa sitten, alkoi taas neulominen maistua.
Lopputulos vähän nosti mun itsetuntoa. Ehkäpä musta vielä toipuu neuloja.
Lanka ihanaa pehmeää mohairia. Ohutta kuin henkäys. Voitte uskoa, että paksun langan ja pönäköiden puikkojen jälkeen tuntui, ettei käsissä ole mitään. Mutta kyllä oli ihana tunne. Se keveys. Valmis huivikin on kuin ohutta pumpulia. Kuitenkin se lämmittää ihanasti.
En ole ihan varma kumpi on ihanampaa. Valmis huivi vai neulomisahdistuksen helpottuminen. Oli kumpi vaan, niin molemmat mukavia.
Ps. Onks kuulkaa Vuodatuksessa jotain probleemii? No, mä en ole tänne kirjautunut moneen kuukauteen ja nyt tää kökkö vaatii miljoonaan kertaan salasanaa kun haluun ladata kuvia tai esikatsella tekstiä tai ihan mitä vaan?? Esikatseluun ei päästä ollenkaan vaik kuinka paukuttaa sille salasanaa. Pah! Ja mun blogin ulkoasukin on muuttunut. Noi otsikot on ihan dorkat... tommoset isot. Pitäis vissiin kysästä ylläpidosta. Tahtoo oman blogin takaisin ulkonäköineen kaikkineen !! Hitsi.
Lukijat, te kanssakulkijat, teette tästä blogin pitämisestä juhlaa. Seurassanne viihtyy.
Ettei mene vallan herkistelyksi, asiaan. Arvonta on suoritettu. Arvontaan osallistuivat kaikki kommenttilootaan viestin jättäneet yhtä lukuunottamatta. Hän selkein sanoin kieltäytyi ottamasta riskiä, että voittaa lankaa. Ihan ymmärrettävää, jos kaapit ovat jo entuudestaan pullollaan lankaa.
Onnettarena toimin minä. Oli ihan pakko saada olla se lapun nostaja. Sellaista tehtävää kun en ole koskaan aikasemmin saanut kokea. Virallinen valvoja vieressä silmä kovana seurasi, että kaikki menee arpajaislakien mukaisesti. Otti tehtävän tosi tunnollisesti. Minä silmät kiinni työnsin käteni kulhoon nimilappujen sekaan. Virallinen valvoja sitten komentamaan, että sekoita, sekoita, että varmasti ovat sekaisin. Yksitellen nostelin lapun toisensa jälkeen ja virallinen valvoja julisti juhlallisesti kuuluvalla äänellä nimen.
Heidi Eila Elliee
Onneksi olkoon!
Ottakaapa yhteyttä. Palkintojen toimitusaika venähtää ensi viikon loppupuolelle. Olen viikon lomalla ja valmistautumassa ensimmäiseen tämän kevään reissuuni Kesä-Onnelaan. Siellä menee loppuviikko. Mutta ensi viikolla ryhdyn paketin teko puuhiin.
Eikä juhlan aiheet niin vaan lopu. Nimittäin täällä vietetään synttäreitä. Blogini on tullut leikki-ikään. Päivälleen vuosi sitten julkaisin ensimmäisen postaukseni. Muistan vieläkin sen jännittävän huikean tunteen. Sydän pamppaili, kämmenet hikosivat. Jännitti niin että sisuskaulut tuntuivat olevan nurin päin. Siellä se oli eetterissä. Mun kirjoitus. Ensimmäinen yö meni unia nähdessä. Tulevat blogin aiheet pyörivät mielessä ja piti yöllä nousta katselemaan ihka uutta omaa blogiani.
Ja voi sitä riemun tunnetta, kun kävijöitä ja kommentteja alkoi ilmestyä. Olisin halunnut halata jokaista vierailijaa. Olin onnesta soikea. Ja olen edelleen. Teistä kaikista :)
Mitkäs juhlat ne sellaiset ovat, joissa ei jotain kivaa olisi tarjolla. Pistetään pystyyn arvonta. Kaikki su 9.5.2010 klo 23.00 mennessä kommenttilootaan kolkutelleet kirjoittajat ovat mukana arvonnassa. Jep, palkintona ihan varmasti lankaa. Takuu varmaa neulojien suosikkia. Kertokaapa suosikki lankanne ja miksi se juuri on se paras. Tiedä vaikka palkinnoksi tulisi juuri sitä lankaa. Sillä varauksella, että sitä saa pääkaupunkiseudun lankakaupoista. Mä olen niin hövelillä tuulella, että kolme palkinto on jaossa. Niin, että mukaan vaan.
Se alkaa olla viittä (tai kuutta) vaille valmis. No kuiteskin. Ehtii ennen kesähelteitä valmiiksi. Siitä sitten tarkemmin.
Iloista asiaa: puikot heiluu taas. Voisin melkein tuulettaa, että samaan tahtiin kuin ennenkin. Mutta en nyt ryhdy liioittelemaan. Vähän vielä hidasta, mutta näyttäisi puutuminen neulomisen suhteen olevan paremmalla puolella. Hyvä juttu. Oli meinaan karsea "tauti".
Tsemppavista kommenteista innostuneena sain kuin sainkin moottorini taas käyntiin. Piti kyllä vähän fundeerata ensteks, mikä tässä hommassa oikein mätti.
Noh, syitä löysin monia. Ihan vaan perus kyllästymistä. Olin tikutellut koko syksyn melkoisen ahkerasti. Sitten oli tämä työ, johon olin valmistautunut jo syksyllä tilaamalla ohjeen mukaiset langat. Odotin aikaa, jolloin pääsisin lankoja työstämään. Kun sitten siihen päästiin olikin mittari täysi. Ja kun ohje ensi silmäyksellä näytti monimutkaiselle, mulla nousi pala kurkkuun.
Melkein niinkuin xyz pontenssiin jotakin. Nyt HUOM! Ohjetta en parjaan. En ollenkaan. Vika on vain ja ainoastaan tämän neulojen korvien välissä. Ohje on selkeä ja looginen. Ja kun olin lopettanut panikoimisen ja pystyin taas ajattelemaan selkeämmin aloin päästä juonesta kiinni. Pitää vaan rauhassa lukea ohjetta ja ajatella. Ei yhtään vaikeaa. Edes mulle.
Niinpä tässä ollaan edetty ihan kivasti. Harjakaisiin on vielä matkaa, mutta nyt olen toiveikas, että pääsisin tätä takkia käyttämään vielä tänä keväänä. Ja arvatkaas, mikä tuli mun funtsimisen tuloksena selväksi. Musta on tylsä tehdä neuleita itselleni. Eikö oo kumma juttu. Mä vähän avaan asiaa. Kun mä neulon jollekin toiselle, mä ajattelen työtä tehdessäni työn kohdetta. Musta tuntuu, että neulon lämpöisiä ajatuksia jokaiseen silmukkaan jonka työhön teen. Ja et ne hyvät ajatukset sitten seuraavat neuleen saajaa. Toiselle neulominen on jotenkin tsemppaavampaa kuin itselle. Itselleni kun neulon ajatukset pyörivät arjessa, työssä ja käytännön asioissa. Semmonen on ihan tylsää. Ei sytytä. Ei potki eteenpäin.
Vilauttelen missä mennään. Hiha on saanut kaverin. Itseni tuntien ja rehellisyyden nimessä tunnustan tässä julkisesti, että kyllä tossa on kaksi eri mittaista hihaa. Olisin voinut toki väittää, että ne ovat eri mittaiset ihan harkitusti. Mutta homma meni tässä jäjrestyksessä: Neuloin hihan ja sille kaverin. Aloitin itse takin neulomisen. Tässä päivänä eräänä katselin hihoja ja perskuta huomasin niiden olevan eri mittaiset. Vaikka kuulkaa ihan tosi mä muka laskin sentit ja mittailin palmikot, että saman verran on. Mutta ei ollutkaan. Tuli muutama ärräpää mainittua. Kun sitten ajattelin asiaa, tää olikin hyvä sattuma (lue virhe). Mä kun olen gorillakäsi, mä en kestä lyhyitä hihoja. Hihat stemmataan takkiin myöhemmin kiinni neuloen ja siinä kohtaa voin tarkistaa kumpi parempi. Voin toista lyhentää tai toista pidentää.
Lanka muhevaa, rouhevaa, villaista. Puikot paksut ja pönäkät. Peukalon tyvet kankeat ja kipeät.
Mun piti tulla kertomaan kuulumisia. On ollut teitä kaikki niiiin ikävä. Oli tarkoitus, että olisi ollut jotain valmista, mitä esitellä. Oli tarkoitus olla ahkera ja tuottelias. Ja pah! Mulla on nyt joku pahimman luokan jarru päällä. Ei tahdo tulla neulomisesta mitään.
Joulu otti koville, siitähän kerroin. Mut kun en ole vieläkään toipunut. Ja hei, nyt on jo helmikuu...
Niin kuin edellisessä postauksessa kerroin, uusi iso työ oli aluillaan. Se etenikin mallikkaasti riville 6!! Ja siitä alkoivat ongelmat. En millään tajunnut ohjetta. Enkä luottanut omaan päättelykykyyni. Ei auttanut muu kuin sorvata sähköpostia ohjeen laatijalle ja kysellä neuvoa. Joidenkin päivien kuluttua saikin vastauksen, ohjeisiin tarkennusta. Tai enemmänkin pätkän rautalankaa, josta oli väännetty mulle sellanen simppeli selkeä ohje, et pääsin jatkamaan. Kiitos siitä :)
Mut jotain muutakin hidastetta on ollut. Nimittäin aloitin työn 2.1.2010 ja nyt ollaan tässä:
Siinä on, niinkus näette, hiha. Eikä edes kokonaan valmis. Siinä kaikki mitä olen tähän mennessä "uurastanut". Laskeskelin, että jos sama km/tunti vauhti säilyy, neuletakki lienee valmis vuoden 2011 loppupuolella!
Mä olen ihan onneton. Minne mun neulomisintoni on kadonnut? Tuonne lumikinosten allekko? Ja nyt kun olisi talvien talvi neuloa kaikkea ihanaa lämmikettä ihan tarpeeseen. Minä, joka melkein neulon nukkuessanikin, olen ihan apaattinen. Tuijottelen illasta toiseen tuota hihan tapaista ja mietin, mistä saisi inspiksen. Sen palavan halun neuloa. Innon saada pian valmista ja päästä puikkoineen uusiin haasteisiin käsiksi...
Tästä tulee nyt sitten jatkokertomus. Kertomus suossa tarpomisesta. Työn hiitaastakin hitaammasta etenemisestä. Nimittäin, mulla on ihan oikeasti teitä kaikkia ikävä. Jos en pysty muuta kuin työn osasia esittelemään, niin sitten niin. Koittakaa kestää. Niin minäkin...
Olisko jollain jotain rohkaisevaa sanottavaa mulle epätoivoiselle. Kaikkista potkuista eteenpäin olisin kiitollinen.
Jouluun valmistaumisen loppukiri olikin kova rutistus. Hartiat, olkapäät, ranteet jumittivat. Ja korvien väli. Mikähän se laittaa ihmisen aina asettamaan riman taivaisiin? Niin korkealle, ettei meinaa kurkottamallakaan yli päästä.
Mun loppukiire oli ihan oma aiheuttama. Sain nimittäin reilu viikko ennen joulua herätyksen. Kaksi lahjaa on tehtävä itse. Omin käsin. Neuloen. Onneksi olin sen verta järjissäni, että valitsin sliparin ja sukat. Ei tarvinnut kääriä hihatonta pusero pakettiin. Aika ei olisi hihoihin millään riittänyt. Toteaa hän näin jälkeenpäin viisaana. Sukkien kohdalla tuli pieni arviointi virhe. Ne kun ovat pitkävartiset. Aikaa siis pikkusen yli viikko. Paniikki oli valmis. Yötyöksihän se meni.
Mutta valmista tuli. Noin kaksitoista tuntia ennen kuin lahjat ojennettiin saajilleen. Silmät väsymyksestä harottaen.
Slipariin olen erittäin tyytyväinen. Me löysimme toisemme - ohje ja minä - silmän räpäyksessä. Oikeastaan tuo slipari myi itsensä minulle. Tarttui niin tiukasti mun mukaan, että kävelin siltä istumalta kuin hypnoosissa lankakomerolle ja ryhdyin työhön. Aikaa jouluun, sitä reilua viikkoa, ei siinä kohtaa miettinyt. Eikä muita joulun valmisteluja. Eikä työpäiviä. Eikä yöunia. "Tahtoo tehdä" nakutti mun päässä. Langaksi valikoitui Filatura Cervinian Mambo, merinoa jokainen langan säie. Ohje Suuri Käsityölehti 8/2008.
Ihana pehmeä lanka. Löyhä kierteisenä aiheutti hidastuksia. Piti olla tarkkana, että kaikki langan säikeet tulivat mukaan puikolle. Nopea puikottelu kosteutui heti ikävinä langan kierteinä neuleen pinnassa. Nipo kun olen, purin ja korjasin epätarkkuudet. Joulu tuli kohisten kohti...
Sukat olivat puolitiessään, toinen valmiina. Keskityin liivin valmiiksi saamiseen. Ja kun liivin palaset sain viritettyä kosteana mittoihinsa alkoivat puikot sauhuta sukkaa. Ohje Novita-lehti talvi 2009. Jouluinen aihe sukan mallissa sai mut innostumaan. Jotakin kertoo mun mielialasta se, että ostin ohjeessa olleet harmaan ja vihreän Nalle-langan. Ja neuloin sukat aniliinin punaisesta ja sinisestä Nallesta. Joulu angsti voi purkautua päätöksen teon vaikeutena... tai jonkinlaisena muuna ajattelun vaikeutena. Tai jotain... No kummiskin. Sukat siitä syntyivät.
Neulomisähky. Voiko neuloja saada tartunnan? Saada näppylöitä pelkästä neulomisen ajattelusta? Kyllä voi. Uskomatonta, mutta kyllä se mahdollista on. Mulle kävi näin pahasti. Kahteen viikkoon en ole kudinta käsissäni pitänyt. Ensimmäinen viikko meni kuin tyhjää vain. Ei tuntunut missään. Toinen viikko jo pikku hiljaa sain mietteliääksi. Mitä seuraavaksi neuloisi? Mulla on nyt niin puhdas pöytä kun vain voi. Ei ainuttakaan keskeneräistä. Onkohan neulomisurani ensimmäinen kerta? Taitaa olla.
Niinpä tänään tartuin taas puikoihin. Nyt lähtee syntymään isompi työ. Vaikkei tuosta vielä mitään sen koosta voi päätellä...
Voipi olla, että tästä seuraa jonkin aikainen blogi hiljaisuus. Palaan kanavalle kun mulla on uutta kerrottavaa.
Kun mietin vuoden 2009 huippuhetkiä omassa elämässäni kuuluu kärkikaartiin tämän blogin perustaminen. Sen myötä on avautunut kokonainen uusi maailma. Olen saannut jakaa neulomiskokemukseni teidän kanssa. Ja se on ollut hauskaa.
Kiitos kuluneesta vuodesta. Olen viihtynyt seurassanne. Onnellista, mukavaa ja kaikkea hyvää vuodelle 2010. Neulojille neulomisen iloa! Muille jotain muuta kivaa!
Kuvat vuoden 2009 vaihtumisesta Helsingin kauppatorilta ja Esplanadin puistosta.
Uuden vuoden kunniaksi vilautan uudet kuosit kynsissäni. Tiina laittoin taas parastaan. Käsityötä nämäkin.
Heipatirallaa, nyt juhlimaan uutta tulokasta vuotta 2010 :)
Ne ovat täällä. Joutilaisuuden päivät. Kirjaimellisesti.
Niin mulla, kuin Lainataljalla. Aaton vastaisena aamuyönä sain viimeisen silmukan tehtyä lahjaksi aikomaani työhön. Olo on ollut sen jälkeen kevyt, kaikista jouluherkuista huolimatta. Johtuneeko monista glögeistä - mene ja tiedä.
Joulunpyhät on vietetty. Neuleistakin lomaa. Vedän henkeä. Pöytä on puhdas kaikista keskeneräisistä. Hyyvääää minä - taputtaa itseään molemmille olkapäille.
Kerään energiaa. Seuraavaksi puikoilta odotetaan vähän suurempaa työtä. Kun saan jähmettyneet sormet ja ranteet taas vetreämmiksi. Joulun alusaika otti koville korvien väliä myöten.
Mulla kaikki jouluasiat levällään. Voi kun joskus, jossain, joku kerta joulu tulis mulle hallitusti. Hillitysti. Rauhassa. Hyvissä ajoin valmistautuneena. Mutta ei vielä tämä(kään) joulu. Paniikki, kiire, ahdistus. Päiviä ja tunteja vähän. Tekemistä paljon. Kaikenlaisiin liemiin sitä ihminen itsensä laittaa. Toistuvasti. Vuosittain.
Viimeinen sukkapari puolessa välissä. Toinen näistä lahjaksi ajatelluista sukista valmis. Toinen puikoilla. Ja olikos jouluun pari vuorokautta...? Tai jotain?
Lahjaksi aiottu slipari palasina tossa lattialla. Kosteana ja viriteltynä. Kokoon kursittava kunhan kuivaa. Resorit kaula-aukkoon ja hihan suihin tekemättä. Ja olikos aattoon kaksi vuorokautta...? Miks mun hengitys käy niin pinnallisena? Miks en osaa relata?? Onks mulla niin kuin kiire??
Apua! Molemmat kuvat niin reaali aikaisia, että meikäläistä hirvittää.
Jouluaatto iltana kaikki on kunnossa - toivottavasti. Lahjat paketeissa - toivottavasti. Saajat hymyissä suin - toivottavasti. Minä nippa nappa maaliviivan ylittäneenä rätti, poikki ja väsynyt - varmasti. Mutta hymyilen minäkin - ihan varmasti. Tulihan se joulu. Ja rauha. Mullekin. Tänäkin vuonna. Toivottavasti.
Tein unelmastani totta. Malli, joka aluksi oli päivä- ja yöuneni, muuttui oikeaksi neuleeksi. Lihaa ja verta. Lankaa ja silmukoita. Olen niin perillä. Saanut jotain tosi mieleistä valmiiksi.
Istuskelin eräänä loppu kesän iltana auringon lämmittämällä kalliolla ja selailin Novita syksy 2009 lehteä. Vähän silleen huolimattomasti. Joo tollasta ja tollasta. Sit tommonen, aha ja sit - dojojoing! - tuollainen. Kaunis, linjakas, palmikkoinen, hillitty, tyylikäs. Tahtoo tehdä. Itselle oman. Voi kun oli kaunis mun silmään. Ja on edelleen.
Tein tunikan itselleni tyypillisesti saumoja kartellen. Neuloin etu- ja takakappaleet suljettuna neuleena kainaloihin asti. Helmasta aloittaessani kerroksessa oli 432 silmukkaa. Yhden kerroksen neulomiseen meni semmoset 17min. Vakuutan. Otin aikaa. Pikku hiljaa työstä kavennettiin silmukoita ja pääsin etenemään nopeammin. Päästyäni kainaloihin asti neuloin ohjeen mukaan hihat ja matka jatkui kaula-aukkoon asti suljettuna. Neulottavaksi jäi kainaloihin n. 10 cm saumat. Voi kun näkisitte mun hymyn. Se on niin tyytyväisen leveä, että suupieliä kiristää. Lanka Novita Nalle Aloevera.
Mun lemppareita. Palmikot. Hereillä on pysyttävä, ettei lähde kierrot vika suuntiin. Sellaisestakin on kokemusta. Nyt olin tarkkana ja valppaana (tai luulin niin). Ei liikaa telkkaria ja/tai viinilasillisia neulomisen seurana. Niistä ei seuraa muuta kuin vikaan meneviä vinkuroita. Nm. kokemusta on. Kaikesta varovaisuudesta huolimatta tuli. Virheitä. Voi pah! Mutta ei niistä sen enempää. Ovat tuolla jossain. Näyttää kädellä laajan kaaren... Kuitenkin myönnän - näin pöytäkirjan ulkopuolella - että olen kiroillut kaikki osaamani kirosanat tsiljoonaan kertaan virheet huomattuani. Huomasin ne vasta kun työ lepäsi kostutettuna ja mittoihinsa viritettynä. Voihan vitalis. Argggh!
Talvi taitaa tehdä tuloaa mun kotiseudulle. Lämpötila laskenut nollan tuntumaan. Siperiasta luvatut kylmät virtaukset antoivat ensimakuaan kuvaus hetkellä. Mallin hampaat kalisivat. Ääni värisi kun yritti vakuuttaa palelevansa. Sanoi laskuttavansa kylmän työn lisää. Kuvauspalkkio oli sitten kuppi kuuma kahvia ja mansikka viineri hyvässä seurassa (toim. huom.). Niillä ne pienet paleltumat hoidetaan. Eikä muista korvauksista enää ollut puhetta.
On taas se aika vuodesta, kun kirjoitan sinulle. Nolottaa, etten useammin muista kuin näin joulun alla. Sinun kiireisimpään vuoden aikaan. Tähän aikaan vuodesta kuuluu toivoa. Ja toiveiden toteuttaminen, sehän on sinun vahvaa osaamisaluettasi.
En vie kirjeelläni aikaasi kuin hetken. Vain tämän pienen listan verran.
Olen neuloja. Sydän juuriani myöten. Niinpä langat ovat sydäntäni lähellä. Eikä niitä koskaan ole tarpeeksi.
1. Noro Silk Carden Sock lanka. Taivaallisen ihana sukkalanka. Sukkia ei koskaan ole liikaa - ei edes neulojalla.
2. Debbie Bliss Donecal Luxery Tweed Aran lanka. Ihanaa pehmeää villaa ja angoraa. Tätä olen pitkään toivonut neulovani. Siis oikein harras toivomus.
3. Rowan Felted Tweed Chunky lanka. Merino, alpakka, viskoosi. Paksu täyteläinen. Nopeasti valmista. Että edes joskus tulisi valmista lukuisien keskeneräisten joukosta.
4. Freedom Wool Cream lanka. Toinen ihana paksu villainen lanka. Olen miettinyt huovuttamista. Tämä soveltuisi siihen(kin).
Langat ovat niin kevyttä kanettavaa, että säkkiin mahtunee vielä
5. Nomination. Rannerengas, jonka voi rakentaa itse mieleisekseen. Kuvassa oleva leveä malli olisi mieleinen. Mukaan jos kiinnitettäisiin muutama tärkeä kirjain: M S E R. Tuossa järjestyksessä.
6. Joka vuotinen Moleskine-kalenteri pitämään mun elämän järjestyksessä.
7. Rahaa. Sitä ei koskaan ole liikaa.
8. Aikaa, lisää tunteja vuorokauteen nykyisten 24 jatkeeksi. Saisin enemmän aikaa neulomiseen.
Mä oon Quickstep. Nopeista askelista en tiedä, mutta kädet niittaa silmukkaa niin paljon kuin ehtivät.
Neuleita, palmikoita, pyöreitä, muhkeita, kurvikkaita. Lankoja, villaisia, värikkäitä, lämpöisiä. Pieniä ohjeita omasta päästä. Suuremmat ohjeet muiden miettimiä.
Neulon. Neulon ja neulon.
quickstepknits (ät) qmail.com
Tämän blogin kaikki kuvat (c) copyright Quickstep, ellei kuvan kohdalla toisin mainita.
